Kolkyt ja kriisit

Nyt se tuli. Kolmenkympin kriisi. Kaikki on hyvin, mutta mikään ei ole hyvin. Mitä kaikkea elämässä pitäisi ehtiä tehdä ja mitä pitäisi tehdä just nyt, ettei tarvitse vanhana katua. Miksi istua kaikki päivät toimistossa, kun voisi nauttia elämästään jossain muualla. Vielä kun on nuori, niin pitäisi olla urautumatta. Viisi vuotta samassa työpaikassa, eikö sekin ole nykyajattelulla jo liian pitkä aika. Mutta kun ei tiedä mitä muutakaan haluaisi tehdä. 

Miksi piti syntyä Suomeen, tänne demokratian ja korkean sosiaaliturvan maahan, paljon kiinnostaa, kun taivaalta sataa tiskirättejä tammikuussa, kun pitäisi olla kaunis talvi-ilma (Hei turistit, älkää uskoko niitä esitteitä, täällä mitään kaunista ja rauhallista ole, yhtä suurta pimeyttä, sadetta ja muutenkin paskaa, en suosittele kenellekään).

Mistä tää kiiren ihannointi yhtäkkiä tuli. Miksi koskaan ei saisi hyvällä omalla tunnolla vaan maata sohvalla, vaan pitäisi tehdä koko ajan jotain järkevää. Älkää tulko mulle piipittämään, mä ainakin makaan mun sohvalla jos huvittaa (tää sitä paitsi maksoi niin paljon, että onhan tässä pakko olla.).