Mummojen vallankumous

Valitusblogi on pakko aloittaa ylistyskirjoituksella valittajamummoille. Käytännössä etuliite tässä yhteydessä on turha, sillä hiusten harmaantuessa valittamisen määrä kasvaa yleensä eksponentiaalisesti joka tapauksessa.

Vain ikäihmiset osaavat tehdä valittamisesta elämäntehtävänsä (muutamaa keski-ikäistä poikkeusta lukuun ottamatta) ja harjoittaa sitä niin taiten, että usein meinaa jäädä sanattomaksi. Nuo poikkeukset ovatkin ehkä mieleltään mummoja vaikka fyysisiltä ominaisuuksiltaan eivät vielä täytä mummouden kriteerejä. Ikuisen nuoruuden ihannoinnin sijaan voisimmekin alkaa ylistää mummoutta, ei mitään harmaita panttereita vaan ihan rehellisesti kärttyisiä vanhoja ämmiä!

Suosikkini mummojen alalajeista on nk. oksanhankamummo, joiden käytöstä olen saanut viime aikoina todistaa muutaman kerran. Olin keväällä eräässä tapahtumassa ja ruokailun jälkeen astiat tuli palauttaa sellaiseen koulun ruokalan linjastoon, niin eikös sieltä eräs kultaiseen ikään kuuluva pamauttanut itsensä täysin oppikirjaesimerkin mukaan jonon käännekohtaan tehden oman jonon, johon hänen ikätoverinsa välittömästi parkkeerasivat perään muodostaen kymmenen metrin haaran. Katselin ihaillen sitä välinpitämättömän viileää katsetta, joka ei reagoi kanssaihmisten mulkoiluun ja päätin harjoitella sitä peilin edessä kotona. Eipä aikaakaan, kun eräs keski-ikäinen wannabe-vanhus sitten toteutti täysin kanssaihmiset lamaannuttavan operaation samassa astianpalautusjonossa. Hän nimittäin ovelasti puikkelehti eri palautuskoreille ja tiputteli aterimensa, lautasensa ja mukinsa ihmisten väleistä niihin täysin viilipyttymäisen rauhallisesti. Huomautin jonon perältä, että täältä sopisi aloittaa jonottamisen, jolloin hän totesi: "Ei koske minua" ja jatkoi matkaansa. Minulla on vielä paljon opittavaa.

Matka valittajamummoksi alkakoon (tai oikeammin -vaariksi, yleensä valittajat on tosin mummoja, koska miehet kuolee niin paljon nuorempina)! Blogiin saa toki kuka tahansa valittaa mistä tahansa! Mitä turhempi aihe, niin sen parempi!